Riekkojahdissa Paistunturissa 1-5.10.2015

Elämämme ensimmäinen riekkojahti oli kokemuksena huikea sekä raskas. Puuduttavinta oli istua autossa liki yhdeksän tuntia. Etelän suuntaan ajellessa matkat ei tunnu läheskään yhtä pitkiltä.
Reissun suunnittelu käynnistyi jo tammikuussa ihan yllättäen Facebookissa. Sittenpä olikin jotain mitä odotella :)
Kuusi ihmistä ja viisi koiraa, odotettavissa siis ihan mitä vaan. Riekkojen määrästä oli arvioitu positiiviseen suuntaan joten odotukset olivat sen mukaiset. Reissuun oli varattu yhteensä neljä päivää ajopäivät mukaan lukien. Näin jälkikäteen mietittynä alle viikon reissulle ei kannata lähteä metsästyksellisesti ajatellen.
Olimme perillä Utsjoen kirkon kupeessa noin klo 23 aikaan ja nukuimme autossa kukin unenlahjojensa mukaan. Aamulla puurot ja kahvit trangialla, varusteet päälle ja kohti tuntematonta.
Rinkassa painoa 22kg ja Markolla lähes 28kg. Kävelymatkaa päämäärään 12km, puolessa välissä kota jossa oli tarkoitus pitää ruokatauko.

Matkanteko tuntui pääosin nousulta. Huh kun jälkikäteen ajattelee. Jalat maitohapoilla ja rinkan viillekkeet painui olkapäihin. Kroppaa oli pakko lepuutella useammilla pikku tauoilla. Mitä ylemmäs nousimme sitä paljaammaksi kävi maisemat.

 

 

 Matka puolenvälin etapille tuntui huijaukselle. Aina ylämäen jälkeen tuli uusi alamäki ja sama uudelleen kunnes...

 

Siinähän se oli! Ja etemmäs en aikonut kävellä. Onneksi muut olivat samaa mieltä ja niinpä pikapalaverin jälkeen päätimme pystyttää tukikohtamme tähän. Kota oli yllättävän tilava, pienen lammen rannassa ja mikä parasta pihasta löytyi myös huussi ja puuvarasto.

 

 

 Parin tunnin lepotauon jälkeen alkoi kummasti ympäristö houkutella ja teimme lyhyen reissun koirien kanssa ennen pimeän tuloa. Ei näkynyt riekkoa mutta maisemat tekivät vaikutuksen sadesäästä huolimatta.

Toisena päivänä varustauduimme tukevan aamupalan ja hyvien suunnitelmien kera pyynti hommiin. Jakauduimme kahteen ryhmään ja tavoitteena saada kurmee-ruokaa illaksi. Hieman toisilla alkumatkasta aiheutti voimattomuutta edellisillan nautittu lihasrelaksantti mutta raikas tunturi ilma oli oiva lääke tähän vaivaan. Koirat hakivat hyvin lintuja kuitenkaan löytämättä. Yllättäen huomasinne ison haukan liitelevän kohti tunturin lakea ja sieltäpä pölähtikin muutama riekko pakoon. Sinne siis, kyllä luontokappale eväänsä osaa hakea joten eiköhän siellä meillekin ole jotain! Pikkuhiljaa tilanteita alkoikin tulla joista ei enempää huudella mutta päivän pelasti Darran tarkka nenä. Satojen metrien päästä Darra sai vainun ja johdatteli Janin ja Markon riekkoparvelle josta onnekkaat kolme pudotusta. Näin oli illan ruoka tienattu :)

 

 

 

 

 

 

Illalla koirat olivat kaikkensa antaneet ja koettivat lämmitellä lihaksiaan kamiinan vieressä. Myös pienoista nokkapokkaa oli havaittavissa Karman suunnalta. Päätinkin nukkua viimeisen yön teltassa Karman kanssa. Yllätin jopa itseni sillä yleensä pelkään pimeää. Samassa makuupussissa oli ahdasta mutta turvallista ja naapuriteltasta kuuluva kuorsaus rauhoitti kummasti mieltä :)

 





Pakkasyön jälkeen aamu valkeni aurinkoisena. Säätiedotus oli kuitenkin luvannut jo iltapäivälle lumipyryä joten päätimme pakata rinkat selkään ja lähteä hitaasti valumaan autoja kohti. Rajaniemet starttasivat matkaan ensimmäisinä. Siivoilimme vielä paikkoja kuntoon ja sitten matkaan lähdimme minä ja Marko koirien kanssa. Jani.Koolla tavaroiden pakkaus kesti hieman kauemmin :) joten Kati ja Jani pitivät perää Tintin kanssa.

 



Paluumatkalla Darra oli tehnyt vielä pudotukseen johtavan riistatyön.:) Sydämen tykytyksiä aiheutti joen ylitys paikka jossa kivet olivat saaneet kivan jääkuorrutuksen. Pieniltä lipsumisilta ei voinut välttyä mutta täydeltä vesipesulta vältyttiin.

 

 

Pieni välipala
 

Pelottaa!



 

Saavuimme autoille valoisan aikaan eikä lumipyry ehtinyt meitä saavuttaa. Tai näin me luulimme. Minkä taakseen jättää sen eestään löytää. Ajettuamme jonkin matkaa väsy alkoi painaa ja kuinka ollakaan lumi oli satanut maahan. Kesärenkailla matkan teko hidastui entisestään ja päätimme etsiä yöpymispaikan Saariselältä. Aamulla tuorein silmin olisi hyvä jatkaa matkaa ja lumikin varmaan sulanut pois. Edelleenkään luulo ei ole tiedon väärtti. Lunta oli tullut lisää ja kaiken lisäksi pakkanen oli jäädyttänyt kaiken. Matka eteni neljää kymppiä Sodankylään asti josta pikku hiljaa kohti Rovaniemeä keli parani kesärenkailla ajettavaksi.

 

Kaikessa ihanuudessaan reissu oli niin raskas että palautuminen kesti liki viikon. Ehkä kuitenkin raskaus unohtuu ja kultaa muistot. Todennäköisesti alkuvuodesta suunnitellaan jo uutta reissua :)