Translate

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Valoa kohti

Aika on mennyt pakkasen huuraista kouraa vältellen eli sisällä pysytellen ja uunia lämmitellen. Pientä toivoa alkaa kuitenkin olla ilmassa sillä päivä on selvästi pidentynyt ja aurinkokin on todistettavasti vielä olemassa.

Välillä kuvatessa saa myös onnistuneita otoksia vaikka välineeni ovatkin ihan digipokkari tasoa. Seuraavilla kuvilla pärjäsin Limingan kunnan työntekijöille järjestämässä valokuvauskilpailussa sijoittuen palkinnoille asti.

Tuomariston muodostivat: taidemaalari Matti Lampi, luontokuvaaja Erkki Toppinen
ja päätoimittaja Ilkka Ylitalo.

Raadin lausunto palkituista kuvista:
1. sija Unna Korkala "Hoitolapsen katse"

"Saumaton kokonaisuus, värit ja kontrasti ovat kohdallaan. Lapsen katse,
hänen autuutensa; vaikka katsoi kameraan, ei ollut poseeraava. Kuvassa
välittyy katseessa luottamus kuvaajaan. Teknisesti paras kuva."

Unna pärjäsi myös mökkikuvalla:
"Metsämökki"

"Vanhan ajan nostalgiaa ja romantiikkaa positiivisella tavalla. Kontrasteja on
tarpeeksi.
Luonto ottaa takaisin rakennettua ympäristöä. Mustavalkoisissa kuvissa valon
ja varjon tärkeys korostuu."