Translate

sunnuntai 17. elokuuta 2014

FCI DOG SHOW 2014 Helsinki 10.8.

Sunnuntaina oli uusi syy jännittää. En koskaan olisi uskonut joskus osallistuvan koirani kanssa maailman voittaja- näyttelyyn. Edellisen vuoden messarikokemus toteutti suurimman haaveeni näyttelyiden osalta. Tämä reissu oli Markon " syytä". Hän se sai ylipuhuttua minut uuteen Helsingin reissuun.
Tiina ja Tarja olivat lähteneet tavaroiden kanssa jo kuuden aikaan, meidän saapuessa koirien kanssa paikalle puolilta päivin. Kehät olivat iltapäivällä ja näin koirien päivästä ei tullut tavattoman pitkä.

Välittömästi saattoi huomata näyttelyn kansainvälisyyden. Eri kielien sekamelska kuului korviin kulkiessamme kehien välissä.
Häkit odottelivatkin jo paikoillaan ja Janikin oli saapunut aamujunalla kannustamaan Picardeja.

Omaa kehää odotellessa aika tuntui taas pitkältä ja sitten aivan yht´äkkiä koko härdelli oli pyörähtänyt käyntiin. Kaikki muu kehän ympäriltä kuin katosi. Kuullessani kehäsihteerin huutavan Kertun maailman voittajaksi ja nähdessäni kehän laidalla olevat kannustajat, itkua ei voinut enää pidätellä. Tästä ei ollut osannut edes uneksia. Kiitokset kaikille mukana olleille mutta erityisesti Merille ja Markolle, oli suuremmoista jakaa tämä kokemus kanssanne <3

Tuomari: Kerihuel Jean Paul, Ranska
" Excellent type, good size. Excellent movement, Excellent head. Goog reach of neck and topline"


AVO ERI, AVK1, SERT, CACIB, ROP!!!   WW-2014!!!

lauantai 16. elokuuta 2014

Vesityökoe 9.8.2014 Jokioinen

Superviikonloppu tulossa, ikuisena pessimistinä sekin oli positiivinen yllätys. Tällaista ei varmaan koskaan enää tule tapahtumaan meille.
 Perjantaina ajelimme kauniissa kelissä Forssaan. Reippaat Picardi-ihmiset eivät aikaile vaan ensimmäiset olivat jo vesityöharjoituksissa saapuessamme perille. Sandaaleissa ja shortseissa seisoimme jokivarressa kannustamassa harjoittelijoita. Tietenkin pienet perkeleet kuuluvat koiran koulutukseen ja niitäkin pääsimme heti todistamaan. Seitsemän tunnin ajomatkan jälkeen Kerttukin pääsi kastelemaan turkkinsa ja kokeilemaan tulevaa koemaastoa. Joessa kasvava runsas vesikasvusto toi jännitysmomentin suoritukseen, Kerttu hätääntyi hetkeksi juututtuaan siihen kiinni mutta selviytyi lopulta hienosti.
Lauantai aamuna valmistelimme kokeeseen lähtöä rauhassa. Silti kiireeltä ei näköjään voi välttyä ja jännitys alkoi olla kosketeltavissa. Kokeeseen oli tarkoitus osallistua kolmen Picardin voimalla, koskaan aikaisemmin ei samaan kokeeseen ole osallistunut yhtä montaa rodun edustajaa yhtä aikaa. Suoritusten kulkua ennustettiin etukäteen jokainen tyylillään. Ensimmäisenä tositoimiin pääsi Nero NUO-luokassa saaden hienosti 4/5. Seuraavaksi vuoroon tuli Nano suorittaen AVO-luokan vesityön hienosti pistein 4/5. Minulla oli kädet tärrännyt koko päivän ja vihdoin jännittävä koetilanne oli kohdallamme. Suoritus oli lähes tyylipuhdas, pientä pyllynnostoa laukauksen jälkeen lukuunottamatta.
 Tuomari Salo Samin lyhyt arvostelu: "Täydellinen suoritus!" Pisteet 5/5.
Mahtavia suorituksia analysoitiin ja pyöriteltiin puolille öin ja ennen nukkumaan skoolasimme Picardien menestykselle!