Translate

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Viikot kuluvat lentämällä

Viikot kuluvat lentämällä. Karman kanssa pitäisi malttaa edetä pienin askelin ja siitä muistuttelen itseäni päivittäin. Huomasin paineistuvani Facebookin huippusuoritus-videoista, näitä huippukouluttajien suorituksia ei saisi rinnastaa omaan tekemiseen. Siitäpä seurasi että Karman hyvin alkanut leikkinouto sammuikin yhtäkkiä. Nyt sitten pidetään taukoa, annetaan pennun kannella omaksi iloksi ja kehutaan vain. Muutenkin ideani on antaa koiralle ensin perustottelevaisuuden pohjat koiralapsuutta unohtamatta.


Erilaisiin ympäristöihin tutustumista, kontaktiharjoituksia ja muutaman minuutin "harjoituksia" kinkkupalkan kera siellä täällä päivän mittaan.

Tämä katse on vastustamaton <3
 
 
 


Kolme viikkoa nukuin kodinhoitohuoneen lattialla kera koirien mutta Karman kasvattajan lempeällä moitteella siirryin takaisin omalle petille ja yllätyksekseni kaikki menikin hyvin. Ei huutoa, ulinaa, pureskeltuja kaappeja (VIELÄ), tappeluita. Vain muutama pissalätäkkö ja hieman paksumpaa tavaraa pötkön verran paperille ilmestyneenä.





Kertun ja Karman yhteiseloa on hieman häirinnyt Kertun juoksu jonka aikana Kerttu on aina tosikompi ja vaisumpi.
Simo ja Sari perheineen kävivät moikkaamassa kasvattiaan ja mukana oli myös Karman sisko Ruuti. Vauhtia riitti ja tasapuolisesti molemmat saivat tuta naskalihampaiden tehon :)

Vasemmalla Karma ja oikealla Ruuti
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti