Meninpä pöljänä ilmoittamaan Kertun KAER f- kokeeseen. Nyt sitten ahdistaa ja stressaa. Aikaisemmin syksyllä Kertun linnunkäsittely oli parempaa toisin kuin nyt. Ystävällisesti Pasi lähti käyttämään meitä hyväksi todetulla fasaanialueella. Ajatuksena saada täydellinen riistatyö tietenkin pudotuksineen ja noutoineen. Fasaanit olivat kuitenkin ilmeisesti siirtyneet jo asutuksen sekaan sillä ainoastaan yksi kukko löytyi . Sille kaksi tilannetta. Eikä kumpikaan likimainkaan niin kuin olisi pitänyt. Irtoaminen seisonnasta, linnun karkkoamisesta lyhyt perään meno ja perkelettä ohjaajalta.
Lisäksi juuri ennen koiraa huomasin rusakon pomppaavan ojasta peltosaralle. Nopeasta pillityksestä Kerttu pysähtyi hienosti. Laitoin hihnan kaulaan kunnes olimme varmoja että ristisuu olisi tarpeeksi kaukana. Uuden hakukäskyn saatuaan Kerttupa bongasi lennosta rusakon hajut ja paineli suorilla samoja jälkiä perään huudoista ja pillistä piittaamatta. Pikkuisen hätähän siinä meinasi tulla sillä autotie ei ollut kaukana. Jostain syystä Kerttu kuitenkin luovutti ja palasi häntä koipien välissä takaisin. Tiesipä kuitenkin että ripitys tuli aiheesta. Mikäpäs tässä sitten odotella parin viikon päästä olevaa koetta josta aiomme käydä nappaamassa AVO2- tuloksen! Buaaah!
Kuvaajana toimi Ilari kunnes hän kaatui ojan yli hypätessä kamera edellä kynnöspeltoon :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti