Känkkäränkkä-päivä

Aamulla herätessäni olin jo valmiiksi pahalla tuulella. Olin siis noussut ylös sillä kuuluisalla väärällä jalalla ja kun nuorimmaisemme totesi äidillä olevan känkkäränkkä-päivä, pakkasin reppuun kameran ja kahvipullon, Kertun autoon ja suunta kohti metsää.

 Pessimistisenä purnasin matkalla koiran leikkaamattomia tassukarvoja jotka varmasti olisivat suojasäällä pian täynnä lumipaukkuja. Seuraavaksi manasin auraamattomat metsätiet jonne aivan varmasti jäisin autolla kiinni. Kamerasta ainakin loppuu akku heti kun siihen laittaa virran päälle.

Tarvoimme Kertun kanssa märässä hangessa  kiertäen ensimmäisenä erään suon jossa tiesin oleskelevan teeriparven. No nyt se koira sitten syö jotain raatoa kun rutina vaan kuuluu ja leuat jäyhää. Toivottavasti on edes ruttonen jänis ja saman tien hirveä syyllisyys ajatuksistani. Toivottavasti ei ainakaan ollut se ruttonen jänis vaan vaikka pakkaseen paleltunut teeri!

Mielialan hieman jo parannuttua istumme käkkärämäntyjen juureen kahville. Kauempaa kuuluu koiran haukku, siellä on jänisajo menossa. Laukauksen ääneen Kerttu terästäytyy ja pyrkii pian samaan suuntaan. Nyt juodaan kahvit, ärisen ja kaivan kameran laukusta.

 

 

 

 

Loppumatkasta poikkeamme nuoreen männikköön jonka keskellä seisoo pari täysimittaista, jo melkein kelottunutta puuta. Kertun nenä vetää sinnepäin ja lähden seuraamaan. Huomaan puissa mustat hahmot ja hihkaisen, siellähän ne teeret luuraa. Kyllä nenä toimi mutta linnut lähtevät lentoon yli sadasta metristä kadoten kaukaisuuteen joten vaihdamme suuntaa ja palaamme autolle.  Parin tunnin kävely luonnossa on saanut mielenkin rauhoittumaan. Voisin tehdä päivälliseksi perheelle vaikka pitzaa :)