Translate

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Helsinki Messukeskus 14.12.2013

Suuri unelmani oli toteutumassa. Superviikonlopun toinen päivä oli pyhitetty koiranäyttelyä varten. Saisin esittää koirani vuoden suurimmassa koiratapahtumassa.  Kolmen tunnin yöunien jälkeen kello herätti 04.15 . Yön aikana sähkötkin olivat palanneet joten aamutoimet sujuivat mutkattomasti. Laittauduimme lähtöön ja puoli kahdeksan aikoihin olimme Messukeskuksessa. Pohjoisesta tulleelle ensikertalaiselle kaikki oli uutta ja suurta.


Kehät olivat suurinpiirtein ajassaan ja tuomarina Juha Kares. Koitoksensa aloitti
 RÄMESUON ETIÄINEN "Nano" ollen ROP-pentu.



HARMAGEDDON OF SEA BIRD SANCTUARY "Nero" Pohjoismaiden juniori voittaja 2013 ja Pohjoismaiden voittaja 2013.



CINNA DU MARAIS DE LA MALVOISINE "Cinna" Pohjoismaiden voittaja 2013

 

RÄMESUON URSULA "Kerttu" AVO-EH, AVK2
" feminiininen, reipas, hyvin esiintyvä narttu. hyvä purenta. hieman kevyehkö kuono-osa. riittävä kallonvoima. hyvä kaula. turhan etuasenteiset lavat. sopusuhtainen luusto ja rintakehä. turhan pitkä lanne, hieman luisu lantio, muuten hyvin kulmautunut takaosa. sujuvat sivuliikkeet. turhan ahtaat takaa"



Tulokset tarkoittivat sitten sitä että picardienspanielit olisivat edustettuina ryhmäkehässä!
Liikutukselta ei voinut välttyä kun Tiina juoksutti Neron stagelle. Onnea kaikille!


 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti